Paistaminen on ruoanlaittomenetelmä, jossa ruoka upotetaan kuumaan öljyyn tai rasvaan. Lämpötilan tulee olla hieman veden kiehumispistettä korkeampi, eli noin 130–190 ºC.
Tavoitteena on muodostaa ruoan ympärille kuori tai kalvo, joka estää öljyä tunkeutumasta ruokaan ja mahdollistaa sen kypsymisen omassa kosteudesaan. Tuloksena on oltava ulkoa kullanruskea ja rapea sekä sisältä kypsä ruoka, joka ei kuitenkaan ui öljyssä.
Jotkin ruoat eivät muodosta tätä kuorta, joten ne yleensä leivitetään, kuorutetaan tai tempuroidaan ennen paistamista.
Oliiviöljyn lämpötila ei saa ylittää 200 ºC, sillä tässä lämpötilassa rasvahapot alkavat hajota. Toisin sanoen öljy alkaa savuta ja palaa.
Öljyn lämpötilan on pysyttävä mahdollisimman vakaana paistamisen aikana. On varmistettava, ettei lämpötila laske liikaa, kun ruoka lisätään öljyyn. Siksi on suositeltavaa, että ruoka on huoneenlämpöistä ja että se lisätään öljyyn vähitellen.
Paistolämpötila riippuu ruoan vesipitoisuudesta ja palojen koosta. Mitä suurempi vesipitoisuus ja koko, sitä pidempään ruoka on paistetava matalammassa lämpötilassa, jotta sen sisus ehtii kypsyä ilman, että pinta palaa. Esimerkiksi perunalastut vaativat paljon aikaa niiden korkean vesipitoisuden vuoksi, ja niitä suositellaan paistettavaksi 130–150 ºC:ssa. Paistetut kalat ja kroketit puolestaan vaativat vähemmän aikaa ja ne voidaan paistaa 180 ºC:ssa.
On tärkeää, että ruoka on mahdollisimman kuivaa, sillä vesi edistää öljyn hajoamista ja hapettumista. Lisäksi näin vältytään roiskeilta. Siksi on tärkeää, että öljy on kuumaa, kun ruoka lisätään, jotta ruoan sisältämä vesi haihtuu nopeasti. On myös tärkeää paistaa ruoka ilman kantta, jotta ruoan höyry ei tiivisty eikä palaudu takaisin öljyyn.
Paistamisen jälkeen öljy on suositeltavaa suodattaa, sillä öljyyn jääneet hiukkaset nopeuttavat sen hajoamista.
Käytettyjä öljyjä ei saa sekoittaa uusiin öljyihin. Käytä erillistä öljyä kalan paistamiseen ja toista yleiskäyttöön.
Kansainvälisen oliiviöljyneuvoston mukaan oliiviöljyä voidaan käyttää 4–5 paistokertaa, kunhan se ei ole savunnut ja edellä mainittuja säilytysohjeita on noudatettu. Oliiviöljyn tunnistaa palaneeksi, kun se on tummunut, haisee pahalta ja siinä on vaahtoa. Vaikka öljyssä ei ilmenisi näitä ominaisuuksia, suositeltua paistokertojen määrää ei tulisi ylittää.
Friteerauskeittimen suuri etu on sen helppokäyttöisyys sekä termostaatti, jolla voidaan säätää paistolämpötilaa. Mielestämme siihen sen edut kuitenkin päättyvät.
Paistinpannussa voidaan käyttää ruoan määrän mukaan tarvittava määrä öljyä. Vaikka siinä ei ole termostaattia, säätämällä lämpöä ja varmistamalla, ettei öljy savua, voidaan paistaa erittäin terveellisiä ruokia.
Friteerauskeittimien suuri ongelma on, että ne vaativat paljon öljyä. Yleensä kotikäyttöön tarkoitettujen friteerauskeittimien tilavuus on yli kaksi tai kolme litraa. Jos haluamme valmistaa terveellisiä friteerattuja ruokia, meidän on käytettävä paljon öljyä 4–5 käyttökerran ajaksi. Siksi katsomme, että niiden käyttö on vähemmän taloudellista kuin paistinpannun käyttö. Lisäksi on oltava valmis ja kurinalainen puhdistamaan friteerauskeitin aina öljynvaihdon yhteydessä.
Tämä tuo mieleeni joidenkin suuria friteerauskeittimiä käyttävien ravintoloiden voimakkaan friteeraushajun. Niissä käytetään usein auringonkukkaöljyä, jota tulisi käyttää vain 1–2 kertaa, sillä se pilaantuu nopeammin kuin oliiviöljy. On hyvin epätodennäköistä, että ravintolat toimisivat näin, sillä se olisi taloudellisesti täysin kannattamatonta.